Raha, parantuminen ja henkisyys

Tänään juttelimme kahden henkiseksi tunnistautuneen ystäväni kanssa arkisista huolista. Yksi oli menossa pankkiin lainoja tuunailemaan ja toinen tuskaili kvartaalikirjanpidon kanssa, niin oman yrityksensä kuin Bruno Gröningin ystäväpiirin rahastonhoitajan velvollisuuksiensa numeromysteereissä. Itse puhuin siitä, kuinka kaiken muun asian suhteen mieltä järkyttävän lisäksi tuloni putoavat 400 kuussa kun lapseni muuttaa isälleen asumaan. Suuri osa ajastamme täällä elämän unessa menee erilaisten varantoasioiden kanssa painimiseen, joko ajatuksissa, käytännössä tai molemmissa. Voi väittää että se ei merkitse mitään ja elää ilman, että sen antaa häiritä elämäänsä. Onhan se helppoa kun ei ole rahaa ja on liikut kiinni, voi varmasti keskittyä meditoimiseen ja rauhoittumiseen, mindfulnessiin ja Olemiseen, kun ei muuhun ole mahdollisuuksia. Toisaalta, jos niihin osaisi keskittyä, ehkä ei kaipaisi sen suurempia elämysmatkoja, elämä olisi tässä ja nyt.

Osallistuisin mielelläni moniin tapahtumiin, joissa avaudutaan elämälle, rentoudutaan, puhdistetaan kehoa ja mieltä, tankataan Valoa, otetaan vihkimyksiä ja opitaan parantumista ja parantamista, kutsutaan ja kanavoidaan enkeleitä ja muita korkeita ja niin edelleen. Mutta en minä siihen rahaa halua sotkea. Innostun joskus tapahtumakuvauksia lukiessani, kunnes lopussa lukee se hinta. Olisi paljon helpompaa uskoa, jos se ei maksaisi mitään. Usko ei maksa mitään. Henki ei maksa mitään. Enkeleiden saapuminen paikanpäälle ei maksa mitään. Parantuminen on ilmaista, se maksaa vain elämänkatsomuksen ja usein paljon luopumista. Kuka näistä tilaisuuksista siis ottaa rahaa? Tapahtumapaikan tilavuokra maksaa, lennot maksavat, lounas maksaa ja hotelli maksaa. Sen minä ymmärrän. Joillakin opettajilla on yritys, jotta he saavat laillisesti harjoittaa toimintaansa. Jotkut parantajat haluavat työstään maksun. Minusta se on Suomessa tarpeetonta. Niin kauan kuin tämä järjestelmä toimii, parantajat ja opettajat voisivat kiertää ja tehdä työtään ilmaiseksi, niin että kaikki halukkaat kuulisivat, oppisivat ja paranisivat. Valtio maksaa hyvää palkkaa. Sillä saa asunnon, ruoan, vaatteet ja jopa jotain harrastuksia. Jos jokainen opettaja opettaisi omalla alueellaan tai vapaaehtoiset maksaisivat kulkevien opettajien ja parantajien matkustuskulut, ei siihen mitään yrityksiä tarvittaisi. Kun työ olisi valmis, meillä olisi yhteiskunta, joka toimisi joka tapauksessa ilman rahaa, joten Valtio olisi maksanut meille siitä, että muutimme koko maan. Se olisi sen arvoista. Parantuneiden ja valaistuneiden Paratiisi-Suomi, eheä Eden.

Parantaminen ja opettaminen ovat kutsumusammatteja. Kun menin ensimmäiselle Reiki-kurssille, minua kritisoitiin heti siitä, että en osannut yhdistää työtä rahaan millään tavalla. Se on kuulemma työ siinä missä muutkin ja itseään ei saa uhrata, eikä myydä halvalla. Itse kun en ajatellut myydä ollenkaan. En myöskään uhrata. Minä kohtaan ihmisen, jos jaksan ja annan hänelle aikaani. Saan ja annan tilanteessa, opin itsestäni. Parannan itseni, sairaus, vaiva, pulma ja sokea piste kerrallaan. Yleensä yksi ihminen peilinäni kerrallaan. Lapseni on sillä välin päivähoidossa, jonka valtio maksaa. Minä en jaksa häntä kuunnella, viihdyttää, hoitaa ja huoltaa koko päivää, joka päivä. Minun pitää saada keskittyä itseeni, sillä en ole vielä parantunut itsekkyyden sairaudesta. Paitsi jos haluta saada parantaa itsnsä rauhassa ei ole itsekkyyttä. Paitsi jos minä en tiedä suurempaa suunnitelmaa ja lapseni todella kuuluu nyt olla isällään ja tarhassa ja siksi en jaksa tätä enää. Paitsi jos maailma on Yksi ja edes yksi meistä tekee sen, mitä se vaatii, että paranee ja muistaa totuuden Taivaasta ja mielenterveydestä, ehkä se riittää. Ehkä kaikki voisivat olla jo todella perinpohjin rehellisiä kaikesta elämässään. Myös siitä kaikesta heikosta ja raadollisesta. Siitä että on itsekäs vanhempi, itsekäs lapsi, itsekäs ystävä, itsekäs Maan asukas. Ehkä me kaikki tulisimme totuudessa lähemmäksi toisiamme ja voisimme myöntää, että olemme väsyneitä, emmekä pysty parempaan omin avuin. Tarvitsemme toisiamme avuksi ja Pyhää Henkeä ohjaamaan mieltämme. Ehkä esimerkki vaikuttaa ja harha romahtaa mielistä yksi kerrallaan aina ihmisten tavatessa ja Valon levitessä, dominoefektin tavoin. Oi se olisi hienoa. Siihenkään ei tarvittaisi rahaa. Vain rakkautta ja tietoisen silmiin katsomisen.

Jeesus paransi ilmaiseksi. Bruno Gröning paransi ilmaiseksi. Itävaltalainen katseella parantaja Braco tekee työnsä ilmaiseksi, samoin kuin Brasilialainen Joao de Deus, John of God. Siellä köyhät vielä ruokitaankin. Niin se tuntuu oikealta. Tuskin Jumalan työläinen ihmisiltä palkkaa pyytää. Tosin esimerkiksi Matka-menetelmän perustaja Brandon Bays pyytää seminaareistaan paljon rahaa, mutta on jakanut saman paranemismetelmän kaikille ilmaiseksi saatavaksi kirjassaan. Jos minä olisin parantaja, en tahtoisi rahaa. Vaikka minun jäsenkorjaajani, joka ottaa minimaalista hintaa isosta työstä sanoo (kuten aito shamaani vaikka ei itseään siksi kutsu), että ihminen jää liikaa velkaa, jos ei saa mitään maksaa. Tuntuu se siltäkin, olisin hänelle elämäni velkaa, jos en olisi saanut rahalla maksaa. Mutta ajatella, jos maksuna kävisikin se, että tekee saman siunauksen muille. Alkaa itsekin parantajaksi, lähetiksi, vie Valon kaikille tarvitseville. Jäsenkorjaajaksi minusta ei ole, olen liian hento. Jos hengen puolella voin jotain sille tehdä, että jokainen kokonaisuuden solu saa Rakkauden kosketuksen ja alkaa elää Rakkaudelle eikä Pelolle, sen teen. Ja kyllä, ihan ilmaiseksi, rakkaudella itseäni ja kaikkia muita kohtaan.

Opiskelen hiljalleen shamaaniksi, nyt kasvien käyttöä, kukkatippoja ja muuta. Jos onnistuisin tekemään pyhät valaisevat tipat, "ei-vituta-yhtään" -tipat, Jumala rakastaa sinua, älä pelkää -tipat, tai minkä tahansa rohdon, mitä kautta siunaus leviäisi maailmalle, tekisin kyllä mielelläni paljon töitä asian eteen. Silti, vaikka minä tekisin työni ilmaiseksi, ilmaisista luonnomateriaaleista, pakkaus ja kuljetus maksavat, vaikka kaiken muun kustannuserän karsisi pois tai puhuisi itselleen ja asialleen kulutta. Siunaukselle, parannukselle, tulisi silti hintaa. Tässä siis mietin että onko minun järkeä tehdä mitään materiassa asian suhteen, vai ainoastaan rukoilla, jotta Pyhä Henki, joka näkee asiat minua paremmin, voi toimia avustuksellani kaikissa tilanteissa parhaalla mahdollisella tavalla. En minä tiedä voiko millään tipoilla tai kapseleilla, vaikka kuinka vahvalla siunauksella varustettuna, vaikuttaa niin perinpohjin ihmiseen mieleen, kuin mitä täydellinen parantuminen ja herääminen vaatii. Vanhasta pelokkaasta maailmankuvasta luopuminen on niin valtaisa prosessi, ainakin minulle oli. Pelokkuus johtuu puutteen tunnusta ja puute taas koetusta Jumalaerosta. Puute pistää ihmisen haalimaan itselleen turvaa, kuvitteellista suojaa, pelivaraa. Rahaa.

Jos minusta tulisi opettaja, minä kouluttaisin vapaahtoisia Jumalan käsiä. Opetukseni olisi yksinkertaista. Opeta vain Rakkautta, sillä Rakkautta sinä olet. On vain yksi vastaus kaikkeen ja se on Rakkaus. Jos joku on idiootti, hän pyytää sillä rakkautta, rakasta siis. Jos joku rakastaa, rakasta takaisin. Älä luule, että todellista sinua voidaan uhata täällä. Sinä et ole kehosi tai ajatuksesi. Pidä silmät auki vain Pyhyydelle ja kaikissa muissa tilanteissa pyydä Pyhä Henki avuksi tulkitsemaan tilanne, jos et osaa sitä muuten rakkaudella tehdä. Nauti elämästä. Älä luule, että tiedät tai ymmärrät täällä mitään, tämä on absurdi uni ja sinun tehtäväsi on vain rakastaa. Tee niin kuin sydämessäsi tunnet oikeaksi, vaikka se tuntuisi itsekkäältä tai olisi jonkun mielestä tuomittavaa. Jos olet pyytänyt Pyhää Henkeä arvioimaan tilannetta kaverinasi ja asiat luistavat eteenpäin kun teet päätöksen, olet oikealla tiellä. Ei ole muuta absoluuttista totuutta kuin Rakkaus. Rakkaus ei pyydä mitään, jos siinä on ehtoja, se ei ole rakkautta. Kun minä opin nämä itse, vietän päiväni varmaan itsekseni hymyillen kaikkialla. Tuomio on poissa, vankeus on poissa, on vain ilo ja huumori ja rakkaus. Filmi flippaa ja näenkin kaiken tapahtuneen rakkauden, enkä vihan ja pelon lasien läpi. Armollisuus saapuu. Ainakin siihen asti varmaan kirjoitan tätä blogia, itse itseäni opettaakseni.

Raha, valta ja asema - miksi me kilpailemme?

Alan juuri lukea kirjaa, jonka nimi on "Kuinka elää ilman rahaa". Sen on kirjoittanut toinen ylikoulutettu kauppatieteen maisteri, joka myöskin huomasi, että muut asiat tuntuvat tärkeämmiltä, kuin raha, kilpailu, asema, niin sanottu menestys. Sanoja, jotka saavat minut vieläkin stressaamaan huolestuneina, vaikka ymmärrän jo niiden epätodellisen luonteen. Minä en ollut niistä koskaan kiinnostunut. Kasvoin kyllä puute-ajattelussa, niin kuin muutkin ikäluokassani, pahimman lama-ajan lapsena, mutta kun kirjasto toimi ja osasin säästää niihin leviksiin, jotka halusin, mikä hätä minulla oli? Isälläni sitä vastoin oli hätä, on vieläkin, koska hän on omien sanojensa mukaan aina joutunut raatamaan ja kituuttamaan. Hän ei halunnut minulle sellaista elämää. Minun piti tähdätä ylös, tähdätä korkealle, asemaan, jossa voisin käskyttää muita tekemään ja itse nostaa isoa liksaa. Olin niin älykäs, niin hyvä koulussa, niin sosiaalisesti taitava, että minulta odotettiin vaikka mitä.

Itse en halunnut muuta kuin hyväksyntää ja huomiota, sinä ihmisenä joka olin, en niinä tietoina, jota osasin kerätä. En minä itse tiennyt, kuka olin. En tiedä vieläkään. Olen etsinyt vastausta koko ikäni ja toivonut sen löytyvän jostain oppisuunnasta, opettajasta, uskonnosta, filosofiasta, rituaalista tai parisuhteistani. Kukaan ei osannut kertoa minulle kuka minä olen. Kaikki näkivät vain sen mitä itse halusivat nähdä. Yleensä herätän rakkautta ja ihmiset heijastavat minuun kaikkein kauneimmat piirteensä. He ihastuvat ja myötäilevät ja ilahtuvat; olet juuri kuten minäkin, nyt saan ymmärrystä, nyt saan sielunkumppanuutta! Toki, ajattelen kun katson vierestä ja tiedän että sinä ihastut itseesi minussa. En minä ole mitään tiettyä. En ole mitään pysyvää ja muuttumatonta, en ole mielipiteeni, en kehoni, en ajatukseni, en käytökseni, en luonteenpiirteeni. Ne kaikki muuttuvat ajan saatossa.

Pelastaakseni avioliittoni huomasin olevani valmis luopumaan kaikesta, paitsi lapsestani, jonka vuoksi halusin naimisissa pysyä. En halunnut enää uraa, en menestystä, en tulla nähdyksi viisaana, en välittänyt uskonnosta, muusta perheestäni, ystävistäni, ulkonäöstäni, en yhtään mistään, kunhan olisin hänet saanut takaisin. Siinä karsiutui minuus ja se oli niin vapauttavaa. Se oli myös hyvin tyhjää ja masentavaa, koska en enää tiennyt mitä täällä oikein teen. Aviomiehenikin sanoi, että mitä sitten jää, mitä sinä sitten olet, mitä minä saisin takaisin? Kun ei ole mielipiteitä, jotka uskoo todeksi, on vapaa. En ole mitään, mutta yhtä hyvin voin hypätä leikkiin ja olla mitä vain. Olen se, joka hengittää. Se, joka välillä ihmettelee tätä kaikkea elämän outoa leikkiä ja yrittää muistaa olla pelkäämättä ja luottaa Jumalaan, itseensä ja muihin, ilman määrittäviä tekijöitä. Olen se, joka valitsee nauraa ja olla hyvällä tuulella vaihteeksi, kun oli ensin 33 vuotta enimmäkseen kulmat kurtussa ja huolissaan. Tai siltä se ainakin tuntui. Olen se, kuka pyrkii rehellisyyteen ja reiluuteen ja harjoittelee ehdotonta rakkautta, vaikka se on välillä vaikeaa ja välillä uskomattoman helppoa.

Kun pohtii tällaisia asioita päivät pitkät, on vaikea samastua enää rahaleikkiin. Siis sehän on puhdas leikki, ihmisen keksimä peli, jota pyöritetään ja johon ihmiset haksahtavat uskomaan. Suosittelen kirjaa Irti rahapelistä, jos haluaa ymmärtää sen luonteen. Sitä, että siihen sidotaan ihmisarvo ja kokonaiset elämät, en enää edes halua uskoa todeksi. Raha on vain ykkösiä ja nollia jonkun tietokoneella. Sitä ei ole enää edes sidottu mihinkään todelliseen. Se on bittejä näyttöpäättellä ja se määrittää mittaamattoman arvokkaan ihmisolennon koko elämänkulun? Onpa paska juonenkäänne tässä elämän elokuvassa. Jos keskitytään elämään, eikä rahaan, koko asetelma muuttuu. Ihmisiä, eläimiä, elämää, ei enää katsota hyödyn tavoittelun näkökulmasta, ei puutteen ja pelon näkökulmasta, sillä kun rahaa ei käytetä, kaikkien yhteinen etu on koko ajan kaikkien ainoa tavoite. Se, että jokainen voi hyvin, on kaikkien ainoa tavoite. Eikä sitä oteta erikseen missioksi ja kerätä tarpeita (rahaa) että nyt saadaan tuntea itsemme tärkeiksi kun autetaan. Se tehdään jokapäiväisillä teoilla. Kukin tekee mitä osaa ja pystyy, kun lakkaa pelkäämästä, että minua nyt käytetään hyväksi ja tästä ajasta tai tilasta minkä annan, pitäisi saada korvaus. Mikä korvaus, mitä varten? Kun toinen ihminen nähdään aidosti osana itseä, osana omaa perhettä, asetelma muuttuu. Se, että osaa antaa, on siunaus. Se, että osaa kiittää, on siunaus. Se, että osaa pyytää apua on kaikkein suurin siunaus, sillä silloin kun pyyntöön vastataan, kasvaa luottamus elämään ja katkeruus vähenee. Oma halu elää ja auttaa myös kasvaa. Aletaan ymmärtää, ettei tässä elämässä sen kummemmasta ollutkaan kyse. Ei tarvita unelmia ja tavoitteita, uria ja lapsia ja hienoja keksintöjä elämää väkisin täyttämään. Ei tarvitse elää väkisin. Tietysti ihmiset edelleen haluavat käyttää luovuuttaan ja aivojaan ja jostain syystä käydä vaihtokauppaa, vaikka paljon helpompaa olisi, että kaikki vain antaisivat sen minkä osaisivat, kaikille kenelle pystyisivät. Itseään ei tarvitse uhrata. Tehdyt asiat voivat olla niitä kaikkein mieluisimpia.

Valtaa ja asemaa tavoitellaan, koska halutaan saada jotain enemmän. Olla jotain enemmän. Enemmän kuin mitä? Enemmän kuin muut? Miksi? Jos uskoo aidosti olevansa hyvä johtaja ja hyväksi muille ja yhteiskunnalle, kyseessä lienee kutsumusammatti. Senhän varmasti tekee sitten ilmaiseksi ja asettaa itsensä samalle viivalle niiden kanssa, joita haluaa johtaa? Jos ei, niin mitä sillä johtamisella tavoittelee todella? Parempaa pankkitilin saldoa? Hyvää kansantaloudelle? Verovaroja? Miksi?

Meillä on yli viisi miljoonaa asukasta. Jos kaikki mobilisoidaan yhteisen hyvän taakse, tiet tulee rakennettua, vesi ja sähkö kulkee, lapset ja vanhukset hoidetaan ja ruoka tuotetaan. Mitä muuta tarvitaan ja miksi? Jos tuntuu tyhjältä, siihen ei uusi sisustus pitkään auta. Ei auta palkankorotus eikä uusi titteli, ei uusi harrastus, eikä lenkkivaatteet. Uuden tavoittelun suo on loputon. Siihen auttaa vain rauha. Ja rauha syntyy vapaudesta ja luottamuksesta ja puhtaasta omatunnosta. Siitä että on tehnyt sen minkä voi itselleen ja muiden hyväksi ja nauttinut elämästä. Sitä ei voi ostaa, kuten ei turvallisuuden tunnettakaan. Raha on vain hämäystä, monopolileikki. Kun jollakin on mieluisa elämä yhdessä kodissa, hän ei varsinaisesti tarvitse neljää. Loput voisi antaa myös tarvitsevien käyttöön.

Vasta aito tasa-arvo ja auttamisen halu luo pysyvän tyytyväisyyden ihmiseen, sillä silloin hän ei  pidä muita varkaina, kilpailijoina ja vihollisina. Jokainen on tehnyt parhaansa. Ketään ei tarvitse solvata edes mielessään laiskaksi, heikoksi, päämäärättömäksi, tyhmäksi, tai muuksikaan. Jokainen on tehnyt sen, mihin on pystynyt. Joillekin on annettu enemmän sisua, enemmän itsepäisyyttä, enemmän motivaatiota, enemmän halua, nähdä tahtomansa asiat materiassa. Ei ole muiden vika, ettei heillä niitä samoja ominaisuuksia ole. Heillä on muita ominaisuuksia, kuten ymmärtäväisyyttä, herkkyyttä, taiteellisuutta, luovuutta, iloa, rehellisyyttä, auttamishalua. Silti kaikki toivovat samoja asioita, kauniita koteja, hyviä kulkuvälineitä, mukavia vaatteita, harrastuksia, tapahtumia ja yhteyttä muihin. Ei ole tuomittavaa haluta samoja asioita kuin muut, vaikkei olisikaan rahaa. Halusta vain ei ole mitään hyötyä, jos ei ole valmis tekemään kaikkea saadakseen mitä haluaa. Pelkkä halu tuo vain tuskaa. Onnekas on se, joka on tahdonvoimallaan saanut aikaan paljon ja saa jakaa sen kiitollisten sielujen kanssa. Mikä voisi olla tyydyttävämpää kuin toteuttaa toisten unelmia ja nähdä ilo heidän kasvoillaan? Sitä minä tekisin päivät pitkät, jos minulla olisi paljon rahaa. Itse en välitä niinkään ulkoisista asioista. Asun mökissä, jossa ei ole juoksevaa vettä tai sisävessaa, käytän pehmeitä kierrätysvaatteita ja liikun pyörällä. Materia ahdistaa minua, koska siitä pitää huolehtia. Unelmoin ennen ehjästä perheestä ja rakkaista lapsista. Nykyään ymmärrän, että maailma on minun perheeni ja kaikki niin toivovat "minun rakkaita lapsiani", tosin ennemmin sisaruksiani, en ole järin hyvä tai kärsivällinen äiti. Jos haluat lukea aiheesta vielä lisää ajatuksiani, liitän tähän alle toisen kirjoituksen, jonka kirjoitin aiemmin kiivastuksissani.


PIENEEN PÄIN

Minä olen varmaankin sellainen, joka tässä yhteiskunnassa ajateltaisiin loiseksi. Kummajaiseksi, elätiksi, rasitteeksi, vastuuttomaksi.

En tee muuta kuin elän. Se on ainoa, mihin voimani ja käsityskykyni riittävät. Käyn kaupassa kun pystyn ja rahat riittävät, siivoan ja laitan ruokaa. Maksan laskuni valtion tuella, hoidatan lastani myös muilla, että saan olla itsekseni ja tehdä myös itselleni mieluisia asioita. Muuten mielenterveyteni pettää. Olen opiskellut, valtion ja pankin rahoilla, markkinointiekonomiksi. Sitten menin töihin ja opiskelin työpaikan varoilla ja omilla säästöilläni elämäntaidonvalmentajaksi. Vain huomatakseni, ettei missään ole mitään järkeä. Talouskasvu ei hyödytä ketään eikä tee ketään onnelliseksi. Valmennuksessa havaittujen tavoitteiden saavuttaminen ei lopulta muuta mitään. Elämä on absurdi leikki, todentuntoinen näytelmä, missä ei ole päätä eikä häntää ja joka silti otetaan todesta, kärsimykseen saakka.

Leikkiä monimutkaistetaan keksimällä lisää sääntöjä ja tehtäviä ja huolenaiheita. Kun koko peli riisutaan elämän yltä, jäljelle jää hyvin simppeli runko, jossa ei tarvita olemassa olevasta järjestelmästä juuri mitään. Minä en kasvata pelejä enkä kannata leikin monimutkaistamista. Minä olen Totuuden äänitorvi, elämän paljaaksi riisuja. Kukaan ei tarvitse laukkuja, kenkiä, vaatteita, esineitä, huonekaluja, yksityisiä henkilöautoja, aikakauslehtiä, pelejä, ohjelmia, 300 erilaista jogurttia, kymmeniä mehu-, muro-, ja leipäbrändejä. Karkkia ja tupakkaa. Ei kukaan. Tuhansia turhia työläisiä. Tuhansia turhia töitä. Miksi siis kaikki tämä?

Koska ihminen on kekseliäs eläin, jolle tuli tylsää. Keksittiin kaikki nämä leikit ja sitten niitä jatkettiin, koska unohdettiin, ettei ole pakko.

Jos pysähdyt ja ajattelet selväjärkisesti, etkä jatkuvasti levottoman, kälisevän, huolia keksivän ja tylsistyvän mielesi kannalta, huomaat, että et tarvitse paljoakaan pysyäkseni hengissä ja voidaksesi hyvin. Tarvitset asunnon. No, se meillä kaikilla on. Suomessa ei ole pakko olla koditon, eikä ainakaan olisi pakko, jos tehtäisi niin, että yhdessä yössä omistaminen lakkautettaisi. Jokainen voisi asua siinä, missä sattuu asumaan, mutta ilman maksuja. Jos haluaa asua muualla, voi vaihtaa asuntoa jonkun muun kanssa. Jos ei vielä asu missään, voi mennä yhteen tuhansista tyhjistä asumuksista, ilman seurauksia.

Tarvitaan ruokaa. Nykyajan tietämyksellä Suomi varmasti voisi tuottaa oman ruokansa ja juomavetensä, kun kaikki ponnistelut suunnattaisiin siihen, asuntojen kunnossapitoon ja lämmön ja terveyden ylläpidon tuottamiseen.

Tarvitaan vaatteita. Kaikki kirpputorit ja keräyspisteet ovat niin täynnä vaatteita, että ne eivät lopu muutamaan vuosikymmeneen. Lisää ei ihan heti tarvita. Lähes jokainen selviäisi vaatekaappinsa nykysisällöllä loppuikänsä. Lisäksi nakuilu saisi tulla takaisin luonnolliseksi asiaksi. Mitä pahaa on synnyinasussa silloin kun tarkenee?

Tarvitaan lämpöä. Sähkölaitos ei pyöri rahalla, vaan voimalla. Ihmisten ja luonnon voimalla. Puu ei kasva rahalla, eikä kaadu rahalla. Se kasvaa ja kaatuu luonnon ja ihmisen voimalla.

Tarvitaan apua syntymässä, sairaudessa ja kuolemassa. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla laitosmaista ja tiedon voi periyttää yksinkertaisemminkin. Elämän väen vängällä pitkittäminen lienee myös tarpeetonta. Tarvitaan apua kuoleman ottamisessa takaisin luonnolliseksi osaksi elämää. Tarvitaan viisautta.
Tarvitaan siis ravinnon-, korjausrakentamisen, sähkön- ja terveyspalvelujen tuottajia. Myös kuljettajia ja opettajia tarvitaan, että kaikki saavat tarvitsemansa ravinnon ja elämän säilyminen turvataan.

Historiaa emme tarvitse, se on vain kauhutarinaa, joka ei tapahdu nyt. Se antaa kammottavan pelottavan kuvan ihmisistä, joita me olemme. Kaikki pelko, kaikki puutteen ja väkivallan pelko, johtuu vääristyneestä ihmiskuvasta. Emme me ole toistemme vihollisia silloin kun luotamme siihen, että teemme itse oikeudenmukaisesti ja pidämme kaikkia samanarvoisina. Mitä pelättävää on viisaalla ja oikeamielisellä? Miksi hän pelkäisi muita, jos ei pelkää itseään? Sinun ihmiskuvasi ja luottamuksesi ihmisiin kertoo sinusta itsestäsi. Oletko itse hyvä lähimmäinen, veli, sisko, naapuri, ystävä? Jos sinä haluat hyvää muille, etkä koe että sinulle kuuluu enemmän kuin muille, miksi uskoisit naapurisi ajattelevan toisin? Mitä pelättävää sinulla silloin olisi? Ja jos sinä pelkäät, kuka sinulle on uskotellut, että olet pelottava?

Uskontoa emme tarvitse, jokainen muodostakoon Jumalsuhteensa itse. Mikään kirja tai kukaan ihminen ei voi sinulle määritellä Totuutta, joka on Rakkaus ja jonka itse tunnet tai kiellät sisimmässäsi. Vain sinulla on valta aukaista tai sulkea yhteytesi Luojaasi, sillä me olemme kaikki samalla viivalla. Mikään paikka ei takaa sinulle rauhaa, eikä mikään pappi voi kertoa sinulle, mikä on oikea tapa elää ja mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.

Biologia ja maantiede tapahtukoon käytännön opintoina ja kulttuurien ja viestinnän opetus käytännössä. Kotitalous ja käsityöt tulkoon luonnolliseksi osaksi ihmisen elämää ja siksi myös opetettua lapsille. Luonto on täynnä rikkautta, josta olemme vieraantuneet. Miksi koulussa ei opeteta miten olla rehellinen, rakastava, oikeudenmukainen ja itse omilla aivoilla ajatteleva yksilö? Missä ovat selviytymistaito-opinnot? Miksi pelon ja uupumuksen, vieraantumisen ja kiusaamisen, sekä keinotekoisten sääntöjen annetaan kukoistaa? Miksi ei opeteta, että erilaisuus on rikkautta ja ketään ei jätetä yksin? Missä on se kuuluisa Talvisodan henki, yhteen hiileen puhaltaminen ja talkoomeininki? Missä se kuuluisa naapuriapu? Missä on luonnollinen ja aito, metsäläinen suomalaisuus, jossa ymmärretään, että me olemme samalla puolella kaikki ja kaikkien aika, kädet ja taidot, hellyys ja huolenpito, tulevat käyttöön ja ovat arvokkaita, jos puramme rakenteet väliltämme? Missä on asennekasvatus? Näinkö me haluamme elää?

Mitä me sitten tarvitsemme viihtyäksemme? Laulua, naurua, musiikkia, leikkiä, luontoa, lemmikkejä, taidetta, liikuntaa, lempeä, hellyyttä, seksiä ja joskus jopa tarinoita, ehkä. Läsnäoloa ja syvään hengittämistä. Rukousta tai meditointia silloin tällöin. Jotkut kaipaavat kilpailua ja pelejä tunteakseen olevansa hengissä. Tavoitteita. Ottakoon he tavoitteekseen olla mahdollisimman tarpeellisia ja kilpailun kohteeksi sen, kenestä on kaikista eniten hyötyä kaikille. Se on muutenkin ihmiselle olennaista viihtymisen kannalta, tuntea olevansa tärkeä. Jos vanhuksista, vammaisista ja lapsista huolehtiminen ei olisi enää kenenkään rahatyö, eikä muita varsinaisia töitä enää olisikaan, kuin yllämainitut peruselämän kannalta olennaiset työt, yhteisvastuun henki kasvaisi. Jokainen havahtuisi huomaamaan oman tarpeellisuutensa ja lähtisi liikkeelle, etsimään muita ja auttamaan kykyjensä mukaan. Loppuisi se masennus ja toivottomuus kun huomaisi olevansa tärkeä jollekin tai etsiessään joukolla villivihanneksia syötäväksi yhteiseen pöytään. Mainitut perustyöt olisi tietenkin hoidettava, joten niiden hoitajista tulisi tunnustetusti arvokkaimpia yksilöitämme ja työt jaettaisiin varmasti tasaisemmin ja oikeudenmukaisemmin.

Minä olen siis ehkä loinen tämänhetkisen yhteiskunnan silmiin, mutta kun tilanne kääntyy uusille urille, minä olen se, joka tietää. Se, joka tietää, miten vain eletään, kun kaikki muu; tavoitteet, kunnianhimot, keinotekoiset velvollisuudet ja intohimot on riisuttu. Sitä yksinkertaista elämää, joka ei pyydä muuta kuin ruokaa, lämpöä, seksiä, sekä yhteyttä Jumalaan ja toisiin, mielellään musiikin ja käytännön avun kautta. Viimeistään siinä vaiheessa annan tietoni, itseni ja aikani kaikkien käyttöön. Kun luonnon laki tulee voimaan ja Suomen laki lakkaa vastustamasta sitä, jaetaan työt ja tehdään kouluihin uudet oppiaineet, kuten lähimmäisenrakkaus ja oikeudenmukaisuus, ruoan kerääminen ja kasvattaminen, terve seksuaalisuus, perheyhteys ja avoin kommunikointi, musiikki meditaatiossa ja rukouksessa, energiantuotanto ja jakaminen, sekä mieluisan taidemuodon, liikuntamuodon ja käsityömuodon löytäminen. Näistä meille olisi oikeasti hyötyä, kaikille.

Minä haluan silittää kissaa, kuunnella ja kutittaa lasta, tanssia ja laulaa, maalata ja harrastaa seksiä. Katsella ja kuunnella ja ihailla luontoa ja syödä sen, minkä saan. On ihanaa, että kaupassa on jäätelöä, sillä se on suurin aistinautintoni seksin jälkeen, mutta voin elää ilman sitä. Ehkä voimme maana ottaa turisteilta maksun täällä oleskelusta kookosöljynä, hedelminä ja kaakaopapuina suklaata saadaksemme? Koska kaikki haluaisivat kyllä nähdä, miten me elämme. Toimisimme esimerkkinä koko sivistyneelle maailmalle. Sivistymättömät alkuperäiskansathan tämän elämisen yleensä osaavatkin meitä onnellisemmin. Olen elämäntapaintiaani. Haluan nauraa tyhmille jutuille ja hymyillä veljilleni ja sisarilleni, joita ovat kaikki muut täällä tallustavat. Mikä tässä on niin vaikeaa? Mikä tässä on niin kallista ja monimutkaista? Miksi tästä on tehty tällaista ja eikö pokka anna periksi purkaa sitä, mikä on tehty?

Minä katson vierestä, kun kaikki tämä tapahtuu. Olen valmiina. Kerron, mitä tehdä, kun ”maailma murtuu” ja miten napata kiinni siitä, mitä voi ja haluaa oikeasti tehdä.

Osuuskunta ja uudenlainen yhteiskuntamalli

Tervetuloa Meidän Oskuun, uuden ajan osuuskuntaan!

Miten sinä haluaisit palvella muita ihmisiä?

Idea on simppeli – jos jokainen löytäisi halun palvella muita ihmisiä omalla tavallaan, työskennellen kuten tähänkin asti, rahaa ei tarvittaisi enää ollenkaan. 

Oma työsi

Mistä pidät tai missä olet hyvä?

Ihmiset eivät käy työssä vain rahan takia, tai ainakaan niin ei kuuluisi olla. Ihmiset tekevät työtä, jotta heillä olisi mielekästä tekemistä, heidän ajallaan olisi merkitystä ja elämällään suunta ja rakennetta. Kotona möllöttäminen on pidemmän päälle tylsää, jos siellä ei ole hoidettavana maailman tärkeintä työtä, kuten omia lapsia ja heidän hyvinvointiaan. Parhaiten ihminen voi henkisesti tuntiessaan palvelevansa suurempaa tarkoitusta ja muita ihmisiä, kukin osaamallaan tavalla. Palvelu voi olla mitä vain kauniiden esineiden valmistuksesta ravinnon tuottamiseen tai sähköntuotannon valvomiseen. Ei ole väliä, miten palvelet, kunhan palvelet. Siten sinusta tulee onnellinen.

Kun ihminen vaihtaa näkökantaa oman lompakkonsa palvelemisesta lähimmäisten palvelemiseen, myös kiitollisuus ja arvostus omaa työtä kohtaan kasvavat mittaamattomasti. Siinä tulee myös mietittyä läpi omat unelmansa. Mitä sinä todella haluaisit tehdä? Mistä nautit ja mikä sinun tekemäsi ilahduttaa itseäsi ja ympäristöäsi?

Unelma

Ensimmäiseksi tärkeintä on nakata kuikkaan (mutta älä oikeasti, eläinten kiusaaminen ei ole kivasti tehty) kaikki sellaiset ajatukset, mitä sinun "pitäisi tehdä" varsinkaan toisia miellyttääksesi. Sinun täytyy löytää se asia, mitä haluasit tehdä oikeasti ja tehdä sitä. Pidä ensin huoli itsestäsi ja aseta apusi tarjolle vasta sen jälkeen. Tämä voi olla aivan käsittämättömältä tuntuva haaste. Miten muka?? Siten niin. Jos haluat kirjoittaa, raivaa aikaa, älä näe turhia tuttavia tai läheisriippuvaista puolisoasi, vaan kirjoita. Harjoittele. Jos haluat laulaa, laula. Mene kuoroon. Jos haluat ajaa traktoreilla, mene maalle ja osta tilkku. Jos et saa lainaa, etsi joku vanhus, kenellä on maita, muttei tekijöitä. Ketään ei tee onnelliseksi yrityslaina ja asioiden pyörittäminen. Koneyrittäjäkin on alunperin rakastanut touhuta vekottimien kanssa. Johtaja rakastaa pitää huolta muista. 

Etsi todellisuus unelmasi takana. Tee vain sitä ydintä, älä huolehdi muusta.

Tee sitä, mistä pidät, mutta älä aseta totetumiselle ehtoja, vaan ole joustava. Aloita jostakin. Kun toteutat unelmaasi, olet oikealla polulla, sanoipa isäsi tai vaimosi tai poikasi tai pomosi siitä mitä tahansa. Et voi elää muille. Vain sinä tiedät, mistä tykkäät ja mikä saa poskesi hehkumaan ja ajan katoamaan. Se on sinun elämäsi, keskity, älä sekoile. Pidä huoli omista asioistasi ensin. Tee itsesi onnelliseksi ensin. Kun olet onnellinen ja rauhassa, huomaat kummasti, että se alkaa palvella myös muita. Haluat jakaa onnesi. Haluat palvella ja iloita muidenkin kanssa.

Palveluhenkisyys

Onko sinun työsi tai intohimosi merkityksellistä?

Palveleminen liittyy siihen, että ottaa itsensä jälkeen huomioon sen, mitä kanssaihmiset todella tarvitsevat ja haluavat. Vaikka kuvittelisit, että sinun suurin intohimosi olisi näytellä komeita rooleja suurille massoille, heitä ei välttämättä juuri sinun monologisi tai kasvosi kiinnosta. Miksi halusit näyttelijäksi? Nautitko näyttelemisestä vai tarvitsetko huomiota? Jos tarvitset huomiota, anna itsellesi huomiota, äläkä sekoile. Tunnustele, mikä on todella se asia, mitä haluat tehdä ja missä olet hyvä. Milloin tunnet rauhaa ja hyvinvointia? Ihmiset voisivat olla sinulle paljon kiitollisempia siitä, että siivoat heidän rappukäytävänsä tai korjaat heidän vuotavat hanansa. Muiden kiitollisuus on onnen löytymisen salaisuus ja suunta. Missä tehtävässä sinusta on eniten hyötyä muille? Osaako kukaan muu tehdä yhtä hyvää pannukakkua? Osaako kukaan muu seurata yhtä hyvin sinun polkuasi? Osaatko näyttää esimerkkiä?

Kun katseen kääntää pois omasta navasta oikealla tavalla, vapauttaa paljon voimavaroja myös itselleen. Joku voi kaihtaa julkista ammattia viimeiseen asti, mutta hänelle taas voidaan olla paljon kiitollisempia tärkeän sanoman levittämisestä, kuin piiloutumisesta harjanvarren taakse tai kotiäitiyteen. Jos sinulla on lahja, jaa se maailman kanssa. Muista kuitenkin aina ensin omat voimavarasi. Tarvitseeko sisäinen lapsesi tai lapsesi sinua nyt? Palvelet parhaiten maailmaa tekemällä onnellisia ihmisiä. Aloita itsetäsi ja lapsistasi. Se on palvelemista ja se tuo sinulle tyydytyksen. Muiden palveleminen ja omien unelmien toteuttaminen voivat äkkiseltään tuntua toistensa vastakohdilta, mutta yleensä näin ei todellisuudessa ole. Löydä se asia, jonka tekemisestä pidät, joka palvelee muitakin, niin olet löytänyt unelma-ammattisi.

Kiitollisuus

Oletko kiitollinen työstäsi?

Oletko kiitollinen siitä, että sinulla on käytössäsi keino palvella muita ja samalla elättää itsesi? Jos et ole, et arvosta elämääsi tarpeeksi. Joko olet väärällä alalla, tai hukannut oikean asenteen. Sellaisesta työstä, jolla ei ole todellista palvelumerkitystä muille ihmisille, vaan joka on keksitty vain rahan kasvattamista varten, voi olla vaikeaa olla kiitollinen. Paitsi jos se on jotain, josta sattuu itse nauttimaan kovasti, tietenkin.

Ihminen tarvitsee yleensä jotain puuhaa ajalleen, sillä puuhailu kuuluu ihmisyyteen. Ihminen voi paremmin puuhaillessaan kuin jatkuvasti jouten ollessaan. Mitä sinä haluaisit puuhailla suuren osan päivästäsi? Voisiko se palvella muitakin? Kokeile! Jos olet palkkatyössä, josta et suuremmin pidä, mutta joka kuitenkin palvelee muitakin ihmisiä, sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Jos et tiedä, mitä muuta voisit tehdä, vaihda asennetta. Älä mene enää töihin miettien, että sinun on pakko mennä, rahan takia. Mene siksi, että se palvelee muita. Jos tiedät, miten muuten tahtoisit palvella, ala tehdä sitä osa-aikaisesti vapaa-ajallasi, joko ilmaiseksi tai osuuskunnan kautta laskuttaen. 

Ideologia

Miten haluaisit elää?

Jos me päättäisimme niin, kiitollisuus voisi olla uusi valuutta. Nykymaailmassa raha on korvannut kiitollisuuden. Raha voisi poistua, eriarvoisuus voisi poistua, eikä mikään, mitä pidämme merkityksellisenä, silti loppuisi. Jopa teollisuus, ulkomaankauppa ja muoti voisivat säilyä lähes ennallaan. Vain ne työt, joita kukaan ei pidä merkityksellisinä tai kiitoksen arvoisina, katoaisivat. Ainoa, mitä muutos rahasta kiitollisuuteen valuuttana vaatisi, on palvelunhalun löytyminen.

Jos jokainen tekee sitä, minkä osaa, muita palvellakseen ja saa palkakseen muiden palvelun, kuten tähänkin asti, mihin rahaa tarvitaan siinä välissä? Sähköntuotannon valvoja voi edelleen kävellä työhönsä joka aamu hoitamaan työnsä kiitollisena siitä, että jakaa sähköä niin monelle siitä kiitolliselle. Sen jälkeen hän voi mennä kotiin kauppaliikkeen kautta ja hakea ruokaa, jonka joku traktoristaan kiitollinen on viljellyt ja joku tuotteiden käsittelystä pitävä hyllyihin pakannut. Keneltäkään ei tarvitsisi puuttua mitään, mitä ihminen todella tarvitsee elääkseen.

Rahan luonne

Raha ei sinänsä ole yhtään mitään, ei edes olemassa. Se on hienosti luotu kupla, täydellinen harhautus. Tällä hetkellä se on tietokonepeli, ykkösiä ja nollia jonkun tietokoneella. Me emme tarvitsisi rahaa elääksemme näin. Se on väärässä käytössä oleva leikkikalu, joka aiheuttaa nyt orjuutta ja eriarvoisuutta. Raha ilmiönä ja sanana taas on neutraali asia. Sitä ei pidä karttaa, tai vihata, se ei ole tehnyt mitään itse, se pitää vain ymmärtää oikein. Kiitollisuus valuuttana auttaisi ihmisiä näkemään oikein, näkemään mikä on tärkeää. Me olemme nyt ottaneet tämän rahaleikin tosissamme jo aivan liian kauan ja ihmiset voivat huonosti.

Uusi todellisuus

Herätään hiljalleen todellisuuteen ja palvellaan itseämme ja toisiamme. Todellisuudessa olemme yksi suuri itse. Raha kuuluu vielä leikkiin, sillä jostain syystä sitä ei osata lopettaa noin vain. Muutos vaatii rauhallista ja väkivallatonta etenemistä. Vielä joillakin on valtaa ja toisilla ei, perustuen virheellisesti omaisuuteen, eikä palvelun laajuuteen. Se ei silti estä meitä katsomasta rahan harhan yli ja tekemästä asennemuutosta omassa päässämme. Ei oteta rahaa enää niin tosissamme. Tehkäämme hiljaista, mutta vastustamatonta vastarintaa, alkamalla palvelemaan ja olemaan kiitollisia saamastamme palvelusta. Tulkaamme onnellisiksi, muiden leikeistä huolimatta. Askel oikeaan suuntaan elämän omiin käsiin ottamisesta voi olla osuuskuntatoiminta. Siksi Meidän Osku osk on perustettu.