"Tietenkin sinua kiinnostaa se mitä sinä haluat. Se kiinnostaa sinua aina. Mutta ketään muuta se ei kiinnosta. Me muut olemme aivan sinun kaltaisiasi; meitäkin kiinnostaa vain se mitä me haluamme. Siispä ainoa keino maan päällä vaikuttaa toisiin ihmisiin on puhua siitä mitä he haluavat ja osoittaa heille kuinka he sen voivat saavuttaa." - Dale Garnegie
Kun puhutaan siitä, mitä ihmiset todellisuudessa haluavat, tullaan yleensä kahteen asiaan: ihmiset haluavat välttää tuskaa ja tavoitella mielihyvää - ja sitten yhteen ainoaan totuuteen: ihmiset haluavat olla onnellisia. Mielihyvä/tuskan välttäminen ja onnellisuus eivät kuitenkaan ole sama asia. Buddha oli ymmärryksen ytimessä - kun halu loppuu, loppuu tuskakin ja sitten voi olla rauhassa ja onnellinen. Mielihyvä ja tuska ovat molemmat mielen liikkeitä, tunteita, jotka johtuvat tietyllä totutulla tavalla tulkituista tilanteista. Ne ovat molemmat osa elämää, laineita meren pinnalla, elokuvan juonenkäänteitä, mutta onni on jotain syvempää ja kestävämpää. Onni on syvä sisäinen varmuus omasta merkityksellisyydestä, tärkeydestä, rakastetuksi tulemisesta ja ikuisuudesta. Se on luottamusta elämään ja korkeampaan voimaan, varmuus siitä, että tämä kaikki selviää, kaikella on tarkoituksensa ja meitä kannetaan, olipa tämänhetkinen elämäntarinamme tila mikä tahansa. Me olemme niin paljon enemmän kuin tämä tarina.
Mitenkö tämä liittyy yhteiskuntasopimukseen ja maahanmuuttoon? No siten, että me kaikki haluamme olla onnellisia ja yhteiskunta pitäisi rakentaa sen asian ympärille, ei talouskasvun toiveen. Ei kai loputtomaan kasvuun kukaan enää tosissaan usko, realiteetit ovat tulleet vastaan. Olen itse kauppatieteiden maisteri (markkinointi, psykologia, johtaminen, viestintä, juridiikka), elämäntaidon valmentaja, kohta valmis luonnontuotealan ammattitutkinto taskussa, joten olen nyt katsellut ja pohtinut tätä työelämän rakennetta hyvin monelta kantilta. Tarkastelujeni perusteella olen tullut seuraavaan poliittisen muutoksen tarpeellisuuteen: me tarvitsemme vapaaehtoistyön arvostusta, kansalaispalvelusta ja kansalaispalkkaa. Yksinkertaisesti sanottuna, meille kaikille ei riitä enää merkityksellistä palkkatyötä. Merkityksellisellä tarkoitan työtä, jonka tekemisellä on todella positiivinen vaikutus jonkun ihmisen elämään myös muuten kuin yksilön palkkatulona ja osakkeenomistajan voittona. Olen tästä hyvä esimerkki. Olen pidetty, koulutettu ja lahjakas ihminen, jolle ei Pohjois-Suomesta kertakaikkiaan löydy sopivaa palkkatyötä. Aikani pidin itseäni laiskana, huonona ja epäonnistuneena yksilönä, kunnes huomasin, että tämä koko järjestelmä ei ole minun arvojeni mukainen ja minun täytyy alkaa elää todellisten arvojeni mukaisesti, jos haluan olla onnellinen. Niinpä minun tulee tehdä parhaani järjestelmän muuttamiseksi meidän kaikkien parhaaksi.
Ihminen ei ole onnellinen, jos ei tunne itseään jollain tapaa merkitykselliseksi, halutuksi, tarpeelliseksi ja arvostetuksi. Koska meillä ei ole tarjolla palkkatöitä ja yrittäminen on tehty kertakaikkiaan niin vaikeaksi ja lähes aina melkeinpä kannattamattomaksi, on oltava toinen vaihtoehto. Ei voi olla niin, että työttömät nyt vain ovat turhia ja halveksittuja loisia, jos työttömyys ei ole edes heidän vikansa. Minä kerron teille nyt ihan omasta kokemuksestani, että se ei ole heidän vikansa. Meillä on täällä yksinäisyyttä, stressaantuneita ja ylityöllistettyjä palkkatyöläisiä, yksinhuoltajia, sairaita ja vanhoja ihmisiä vailla apua, roskaisia rantoja ja lapsia ja eläimiä, kenelle kukaan ei ole läsnä. Meillä on siis töitä vaikka kokonaiselle ihmisenkeliarmeijalle. Meillä ei ole kannustusta vapaaehtoistyöhön, eikä sen arvostusta. Jos puhutaan siitä, että kotiäitien työ on yhtä arvokasta, kuin palkkatyöläisen (niin kuin se onkin, usein sata kertaa tärkeämpää), miksei vapaaehtoistyö, jonka on määrä parantaa koko yhteiskunnan elämänlaatua, olisi yhtä arvokasta kuin veroja tuottava palkkatyö?
Haluaisin tehdä gallupin, jossa jokaiselta suomalaiselta, niin yksityiseltä kuin yrittäjältä, kysyttäisi, mitä työtön voisi tehdä hänen hyväkseen. Sitten haluaisin, että jokainen työtön voisi valita, miten auttaisi kanssaihmisiään vaikka vain kaksi tai kolme tuntia päivässä, kun nyt olisi rekisterissä selvillä, miten muita voisi auttaa. Paljon parempi se niin on kuin tuntea olevansa ns. ylimääräinen tai turha ja elävänsä toisten siivellä. Näin työttömyyskorvaus olisi uudelta nimeltään kansalaispalkkaa, vapaaehtoistyö "kansalaispalvelusta", työttömät äkkiä äärimmäisen arvokkaita yhteiskunnan jäseniä ja aiheeseen liittyvä häpeä historiaa. Näin murennettaisiin materiaan liittyvät henkiset luokkaerot luonnollista kautta. Ne, jotka haluavat omistaa materiaa voisivat tehdä niin edelleen ja maksaa veroja, joilla kustannetaan terveydenhuolto, opetus, infrastruktuuri, kirjastot jne. oikeasti tarpeellinen. Me muut, jotka emme halua omistaa, voisimme elää vähemmällä, mutta vapaammin ja palvella ihmiskuntaa, myös näitä palkansaajia. Väitän, että aika moni vaihtaisi työnsä vapaaehtoistyöhön ja pienempiin tuloihin, jos aiheeseen ei Suomessa liittyisi niin paljon häpeää ja huonommuuden tunnetta. Näin vapautuisi palkkatyömaailmasta paikkoja niille nykyisille työttömille, jotka sinne tosissaan kaipaavat ja haluavat kokea sen puolen elämästä.
Työttömyys on rankkaa, siinä ei tahdo pää pysyä kasassa. Itsensä hoitaminen kuntoon on arvokasta työtä koko yhteiskunnan kannalta, samoin tietotaito siitä, miten tulla toimeen vähällä. Ihmiskunta on yksi suuri olento, jonka soluja me olemme. Mitä terveempiä ja kehittyneempiä yksittäiset solut ovat, sitä paremmin voi myös kokonaisuus. Itsensä parissa tehtyä työtä ei siis pidä myöskään väheksyä. Jos ei työtön siis heti ole valmis auttamaan muita, hän voi tehdä vapaaehtoistyötä itsensä parissa ja kun kokee, että hänellä on annettavaa, auttaa naapureitaan, ystäviään, sukulaisiaan, vanhuksia, lapsia, roskaisia rantoja ja liian vähällä hoidolla olevia eläimiä ja kasveja. Silmiin katsominen ja muutama vaihdettu sana voi pelastaa jonkun viikon. Asunnon siivous ja pari koneellista pyykkiä voi saada väsyneen äidin itkemään onnesta, kun joku välittää. Mehän voimme toki aloittaa tämän projektin jokainen omassa elämässämme ja nimetä päässämme asiat uudelleen. Niin minä olen tehnyt. Autan aina kun voin, sitä, joka jotenkin saa pyyntönsä läpi minulle asti. Olen mielestäni Suomen valtiolla töissä, saan hyvää palkkaa, kun ei minulta kerta mitään oleellista puutu, ruoka on aina riittänyt ja katto ollut pään päällä. Minulla on siis varaa auttaa muita ajallani, silloin kun en opiskele tai tee työtä oman edistykseni parissa, tullakseni onnelliseksi. Jos autan muita, autan itseäni, koska me olemme yksi kokonaisuus. Sekin on siis työtä itseni hyväksi. Vaikka jokaisen ihmisen, työttömän, oma asennemuutos onkin tärkeää, ehkä tärkeintä, lienee tarpeellista myös perustaa joku kampanja tai puolue tämän asian ympärille, jotta yhteiskunta heräisi huomaamaan, mitä se oikeasti kaipaa ollakseen onnellinen. Sitä, että välittäisimme itsestämme ja toisistamme, tekisimme kiitollisina oman osamme palvellaksemme itseämme ja kokonaisuutta ja arvostaisimme erilaisia palvelun muotoja yhtä paljon. Tämä järjestelmä ei enää toimi, tarvitsemme toisen, vapaaehtoisuuteen, välittämiseen ja järjen käyttöön perustuvan, nykyisen rinnalle.
Mitä tulee maahanmuuttoon, samat onnellisuutta koskevat perusasiat pätevät näihin tänne meitä myöhemmin tulleisiin. Hekin haluavat olla hyödyksi ja onnellisia itseään ja muita palvellessaan. Heille olemme erään toisen ajattelevan yksilön kanssa suunnitelleet kotoutuskoulutuksen ja keinot selvitä täällä yhteiskunnassa "omavaraisesti" sen jälkeen. Koulutukseen kuuluisi kesäkuukausina kaikkien hyötykasvien, marjojen ja sienten opettelu, poiminta ja kauppakäsittely (bussit lähtisivät keskuksista aamuviiden maissa etukäteen kartoitetuille poiminta-alueille osaavien keruutuoteneuvojien toimesta ja tuotteet vietäisiin samaisilla busseilla käsittelyyn ja sieltä vientikuntoisina Suomen taloutta kohottamaan) ja talvikuukausina luonnontuotteiden jatkokäsittely, metallin ja puun työstö, lumen pukkaus ja halkojen hakkuu, käytöstavat, elämäntyyli ja kieli täällä, sekä pienviljely. Kyllä, saman koulutuksen saisivat halutessaan myös kaikki suomalaiset, luonnosta vieraantuneet, yhteiskunnasta syrjäytyneet ja muuten onnettomat. Koulutus maksettaisiin luonnollisesti koulutuksessa olevien keräämillä luonnontuotteilla. Koulutuksen jälkeen he voisivat edelleen tienata elantonsa luonnosta. Luontoyhteys sitä paitsi parantaa niin mielen kuin kehon, masentuneille tiedoksi. Sitä kummasti muistaa oman olemassaolonsa oikeuden ja nauttii siitä, tuolla metsissä samoillessaan, osana luontoa. Muuta ei tarvita.
Tätä kirjoitusta saa jakaa, sillä en itse tiedä mihin ja keneen pitää ottaa yhteyttä, että tällaiset asiat saa todella liikkeelle tässä yhteiskunnassa. Jos joku tietää, jakakaa tämä heille, ketkä osaavat vaikuttaa!
Riskeeraa! Riskeeraa kaikki!
Älä enää välitä muiden mielipiteistä,
noista äänistä. Tee se mikä maan päällä
on sinulle vaikeinta. Toimi omillasi.
-Katherine Mansfield
Uusia mielipiteitä aina epäillään
ja tavallisesti myös vastustetaan,
ja syyksi riittää vain se, että ne
eivät ole vielä yleisiä mielipiteitä.
-John Locke
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti